Home Up

Pääsiäiseksi Espanjaan

 

 

Pääsiäiseksi 2006 piti keksiä jotain tekemistä. Mietittiin Mirkkan kanssa että minne sitä lähdettäisiin. Tulipas siinä sitten jommalle kummalle mieleen että mennään käymään Espanjassa ja Andorrassa. Samalla reissulla pitäisi nähdä myös Atlantti ja Välimeri.

Siitä sitten alkoikin reissun suunnittelu. Tarkoitus oli ajaa kotoa mahdollisimman suoraan Ranskan läpi Espanjan ja Ranskan rajalle, sieltä seurata Atlanttia jonkin matkaa Espanjan puolella. Tämän jälkeen suunnata Barcelonaa kohti ja sieltä sitten Andorran, Ranskan ja Sveitsin kautta kotiin.

Matka-ajaksi oli valittu 13-18.4.2006.

Kyselin vihjeitä reissulle pohjolan kurapyöräilijöiden foorumista sekä työpaikalla olevalta Espanjalaiselta. Muutamia hyviä vihjeitä tulikin jotka sain kohtuudella soviteltua matkalle.

Suunniteltu reitti, joka sitten muuttui...

Torstai aamusella 13.4. aloitimme reissun. Ensimmäisen päivän ajo olikin suunniteltu suurimmaksi osaksi moottoritielle, jotta matka etenisi.

Torstaista ei ole oikeastaan muuta mielikuvaa kuin, moottoritie, tietulli, moottoritie, tietulli... Illan hämärtyessä pysähdyimme Tulle nimiseen kaupunkiin, josta löytyikin vaivatta hotellihuone.

Perjantai aamusella nousimmekin ylös uutta intoa täynnä, koska tiesimme että tänä päivänä meillä ei olisi enää kovinkaan pitkästi puuduttavaan moottoritietä edessä !

Reitti kulki Bordeauxin kautta rantaa seuraten Espanjan puolelle, jossa pikaisesti kävimme San Sebastianissa ja sieltä edelleen Bermeoon (jossa oli tarkoitus yöpyä).

Tulle

Jossain tankilla

Pakko oli ottaa tästä vessasta kuva...

Kuskien tankkaus

Espanjaa lähestyttäessä alkoi tulla kuuma

Mirkka Atlantin rannalla

Marko Atlantin rannalla

Rantaa

Bermeo

Hyväpintaista tietä

Moottoripyöräilijälle nuo Pohjois Espanjan tiet tuossa Atlantin rannalla ovat melkoisen mukavia. Tienpinta on ihan kohtuu kunnossa ja mutkaa on välistä niin että omat perävalot näkyvät.

Ai niin, meillä oli suunnitelmissa mennä Bermeoon yöksi. Kaupunki oli kohtuu pieni, eikä sieltä löytynyt ainuttakaan vapaata hotellihuonetta !!! Tässä vaiheessa alkoi jo ilta painaa päälle ja piti löytää jokin paikka minne mennä nukkumaan. Siinä sitten hetken aikaa tutkailtiin karttaa ja gepsiä jolloin tultiin siihen tulokseen että ajetaan vähän matkan päässä olevaan Bilbaon kaupunkiin ja etsitään sieltä hotelli. Kyseessä oli suurehko kaupunki, joten olimme varmoja että sieltä huone löytyisi.

Kaupunkiin päästyämme aloin soittelemaan gepsistä löytyviin hotelleihin (gepsissä näkyy siis hotellin nimi, osoite ja puhelinnumero). Soittelin yli kahteenkymmeneen hotelliin mutta kaikissa oli huoneet täynnä ! Tässä vaiheessa alkoi jo aavistuksen hirvittää että missäkäs sitä nukutaan kun kellokin alkoi olla jo sen verran että poski alkoi huutamaan tyynyä.

Lopulta tärppäsi yhdessä hotellissa, mutta sielläkään ei ollut kuin kaksi yhden hengen huonetta vapaana. Sanoin että tulemme pistäytymään siellä. Nooh, hotelli oli jokin samplarin design hotelli... Hintakin oli sitä luokkaa 250€/yö/1 hengen huone !!!!!!!!!!!

Koitin siinä aulassa ehdottaa tytölle että kyllä me vanha pariskunta mahdutaan yhden hengen huoneessakin nukkumaan, jotta joku toinen sitten saisi sen toisen vapaan yhden hengen huoneen. Ei onnistunut, ei sitten millään, kun muka yhden hengen huoneessa ei saa olla kuin yksi henkilö... blaa blaa blaa...

Piti tuumailla hetken aikaa mahdollisuuksia, joko maksaa itsensä kipeäksi eli 500€ tai sitten jatkaa matkaa jonnekkin ja toivoa että löytyisi vapaa huone. Päätimme siinä sitten että perskeles me ei enää minnekkään lähdetä ja että kerranhan se vain kirpaisee... Kävelin hotelliin ja sanoin että antakaa perhana sitten ne huoneet meille. Samalla selvisi että koko kaupungin hotellit olivat täynnä pääsiäisen vuoksi...

Nooh, yö tuli nukuttua hyvin yhdessä yhden hengen huoneessa, pitihän sitä toistakin käydä vähän sotkemassa, jotta eivät sitä rahaa ihan ilmaiseksi saaneet, mutta kuten arvata saattaa niin aavistuksen ehkä harmitti. Toisaalta, meidän reissut ovat yleensä sellaisia että ajetaan jonnekkin, etsitään hotelli ja aamulla jatketaan matkaa (tämä oli juuri sellainen reissu). Yleensä kohtuuhintainen huone löytyy vaivatta, joskus harvoin sitten käy näin...

Lauantaina hyvin syödyn aamupalan jälkeen suuntasimmekin keulan sitten Barcelonaa kohti. Matkalla oli tarkoitus pysähtyä Pamplonassa, jossa järjestetään vuosittain härkäjuoksut. Vähän ennen pamplonaa kuitenkin tuli kova vesisade, jonka vuoksi ohitimme Pamplonan eteläpuolelta niskat kyyryssä.

Väli Bilbaosta Barcelonan pohjoispuolelle oli tylsä... peltoa ja aavikkoa... Tämäkin väli porhallettiin suurimmaksi osaksi moottoritietä pitkin, jotta kerkeäisimme Välimeren rannalle kohtuu aikaan. Siellä olikin sitten luvassa kaksi yötä samassa paikassa. Tarkoitus oli lähteä jatkamaan matkaa vasta maanantai aamusella.

Hotelli löytyi Välimeren rannalta kaupungista nimeltä Malgrat de Mar. Kyllä nyt Mirkkankin mieli lepäsi ja aavistuksen alaspäin taipuneet huulet nousivat jälleen hymyyn tietäen että sunnuntaina pääsisi rannalle ottamaan aurinkoa, kylpylään kylpemään ja saisi olla yhden kokonaisen päivän ilman ajamista.

Pari yötä ja sunnuntai päivä kuluikin joutuisasti välimeren tuoksusta naatiskellessa ja sunnuntaina rannalla nahan poltossa (oli muuten punainen ja kipeä iho sunnuntai iltana... kuuluu sanontoihin "en mää ennenkään oo näin nopeasti palanut").

Kaikki rauhallisuus loppuu aikanaan ja maanantai aamusella olikin sitten taas istuttava pyörän päälle. Tarkoitus oli ajaa lähelle Barcelonaa ja siitä suunnata kohti Andorraa (kuten alkuperäisessä kartassa oli kuvattuna kotimatka), mutta eiköhän tietenkin gepsi alkanut temppuilla ! Romu meni totaalisen jumiin, näytössä ei näkynyt mitään muuta kuin valkoinen taustavalo. Tietenkään mulla ei ollut karttaa... joten sekin piti pysähtyä ostamaan huoltikselta. Ulosmenotietä etsiessä ajoimme vahingossa Barcelonan keskustaan, josta kuitenkin häivyimme nopeasti pikaisella U-käännöksellä.

On tosi viheliäinen ajaa pelkällä paperikartalla jossain Barcelonan liikenteessä ilman ennakkosuunnitelmaa ja yrittää löytää oikea tie... Lopulta pienten mutkien jälkeen onnistuimme kuitenkin löytämään reitille (joka muuttui hieman alkuperäisestä).

Ajelimme mukavia pikkuteitä pitkin Andorraan, joka oli hemmetin pieni maa... Muuta tuolta nyt ei oikeastaan jäänyt mieleen kuin kaupat ja ihmettely että siinäkös se nyt sitten oli...

Andorran ja Ranskan rajalla tuli vastaan sitten pilvi ja lumisade. Sai ajeleskella kieli keskellä suuta jotta pysyi tiellä...

Rajan ylityksen jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti, ilta kuitenkin tuli kohtuu nopsaan, joten jouduimme yöpymään Ranskassa. Löysimme vaivatta hotellin Carcassonne nimisestä kaupungista. Tähän kaupunkiin asti olimme ajaneet gepsi jumissa. Illalla keksein näppäinyhdistelmän gepsistä jolla sain sen nollattua totaalisesti. Tämän jälkeen loppumatkan Ranskan ja Sveitsin läpi gepsi toimikin moitteetta. Carcassonnesta ajoimme koko matkan kotiin, matkaa tuolta tuli noin 1500km.

Pakko vielä tähän loppuun mainita että reissulla oli aika kova tuuli eikä tuota bemarin vakio pleksiä saanut mihinkään asentoon jossa se olisi antanut suojaa. Välistä tuntui että pää lähtee juurineen irti... Heti tämän reissun jälkeen meninkin käymään Touratech:n tehtaalla hakemassa osan, josta kerrotaan toisaalla näillä sivuilla.

Reissulle tuli mittaa muistaakseni jotain 5000km:n verran.