Großglockner, heinäkuu 2006

Grossglockner kartalla

Mukaan ilmoittautui hieman yli kymmenen pyörää. Suomalaisista mukana Sari, Mirkka ja Minä.

Tämän reissun piti olla hieman erilainen normaaleihin reissuihin verrattuna, eli lähinnä jonossa ajelua ja maisemista naattimista. Lähtöpäivän aamuna, lauantaina, vettä sataa tihuutteli hiljakseen. Lähtöpaikalle kuitenkin kertyi suurin osa ilmoittautuneista, osa tavattiin vielä tuossa matkan varrella. Pari pyöräilijää liittyisi porukkaan vasta tuolla Itävallan rajalla.

Kovin pitkälle Ulmista ei päästy kun taivaalta alkoi tulla aina vaan enemmän ja enemmän vettä. Hassulta tuntui että osalla porukasta oli vielä farkut jalassa, eikä edes hanskoja kädessä ! Lisäksi matkan edetessä tajusin myöskin että eihän säästäväisillä saksalaisilla ole goreteksiä päällä vaan jotain tarjouksesta ostettua tiksteksiä...

Tehtaanjohtaja veti rouvansa kanssa porukkaa sellaisella innostuksella että onnistuivatpas tiputtamaan puolet porukasta jossain kyläalueella (ei tainnut edes huomata porukan puuttumista). Onneksi olin naputellut reitin gepsiin, niin tiesin mitä kautta oikea reitti löytyisi (ajoimme hieman lyhempää reittiä). Pääsimme vähän matkan päähän ja jäimme sinne odottelemaan muuta porukkaa. Muutaman minuutin odottelun jälkeen muu porukka saapuikin ja matka jatkui.

Vesisade tuntui vain yltyvän kun porukan vetäjä kurvasi huoltoasemalle katoksen alle. Tuumailin siinä että ihan hyvä ratkaisu odotella vähän kovimman kuuron ohimenoa (näytti porukka aika märältä) ja antaa porukalle mahdollisuus hieman parantaa ajoasujensa vedeneristystä. Suureksi ihmeeksi alkoivatkin puhua paluusta takaisin Ulmiin kun tuota vettäkin kerta sateli ja porukka oli kuulemma läpimärkää!!! Kuulemma vaarallista ajaa vesisateella...

Me siinä Mirkkan ja Sarin kanssa tuumailtiin että mehän ei minnekkään käännytä kun matkaakaan ei ollut tullut kuin hieman toistasataa kilometriä. Tokaistiin siinä että me ollaan ihan kuivia ja jatketaan suunniteltua matkaa. Hotellikin kerta oli jo varattu niin mitä sitä suotta perumaan.

Lähdimme jatkamaan kahden pyörän voimin matkaa huoltikselta. Noin 10-15 minuutin kuluttua alkoi taivas kirkastua, eikä vettä enää sen jälkeen koko reissulla näkynyt :o)

Andreas odottelikin meitä jo tuolla Itävallan rajan lähellä määrätyssä paikassa. Andreas oli tullut Münchenistä, eikä kuulemma siellä ollut satanut ollenkaan.

Päätimme ajella suorinta tietä Lienziin, jossa meillä oli hotelli varattuna. Iltasella siinä söimme ja nautimme muutaman Itävaltalaisen olusen:

Aamusella nousimmekin hyvissä ajoin jotta kerkeäisimme ajamaan tuon Grossglocknerin ja pysähtymään aina tarvittaessa kuvien räpsintään.

Grossglocknerille pitää maksaa tietulli, jotta tuon reitin pääsee ajamaan. Tietullin maksu on 18€.

Minulla ei ollut juuri sen kummempaa tietämystä että minkälainen tie tuo kuuluisa GG on, mutta odotukset olivat kovat kun tietullikin oli noin kallis ja kaikki tuosta tiestä ovat puhuneet.

Maisemathan tuolla ovat Alpeille tyypillisen kauniit. Tie itsessään nyt ei mielestäni ole mitenkään erikoinen, ehkä se oli vähän pettymys juurikin noiden suurten odotusarvojen vuoksi. Liikennettäkin tuolla on todella paljon !

Hochtorin jälkeen alkoikin laskeutuminen alas. Liikennettä oli täälläkin todella paljon, mutta toisaalta oli hienon näköistä kun edellä ajoi useampi kymmenen pyörää ja kun yksi toisensa jälkeen kaartoi hiusneulaan.

Kotimatkan reitistä mulla ei olekkaan mitään aavistusta kun Andreas veti porukkaa nättien pikkuteiden kautta.

Kyllä tuo GG kannattaa kertaalleen ajaa läpi, ei kuitenkaan turistiaikana... Alpeilla on huomattavasti parempiakin paikkoja käydä ajamassa, mutta voipas nyt ainakin sanoa että on tuo tullut ajettua...