Tämä talvi on ollut melkoisen lämmin ja vähäluminen täällä Saksan maalla

Jarmo saatiin houkuteltua mukaan reissulle (eipä häntä kyllä suuremmin houkutella tarvinnut...). Päätimme että ajaisimme työpäivän jälkeen perjantaina Garda-järvelle ja siellä tekisimme sitten päätöksen että pysyttelisimmekö samalla alueella pari yötä ja ajelisimme Gardan ympäristössä, vai menisimmekö vielä vähän etelämmäs.

Perjantain menomatka oli suurimmaksi osaksi moottoritietä, ainoastaan Fernpass oli pieni poikkeus moottiritiellä paahtamiseen.

Vaikka säätiedotukset lupailivat koko matkalle vesisadetta, niin sateessa jouduimme ajamaan ainoastaan pienen pätkän Saksassa ja Itävallassa.

Gardan kaupunkiin päästyämme alkoikin perinteinen soittelukierros paikallisiin majoitusliikkeisiin. Kumma kyllä, vaikutti siltä että näin helmikuun lopussa ei ole mikään turisti sesonki ja tästä syystä suurin osa paikallisista hotelleista olikin kiinni. Kriteerinä meillä oli että pyörät piti saada joko talliin tai sitten aidatulle pihalle. Yksi hotelli täytti kriteerit, mutta hinta oli vähän korkeampi kuin arvelimmekaan. Tästä syystä päätimme olla Gardalla ainoastaan yhden yön ja jatkaa täältä seuraavana päivänä välimeren rannalle kokeilemaan kuinka kylmää se vesi oikein on.

Lauantai aamusella suunnittelimme reitin kulkemaan aluksi Gardan rantaa etelään. Sen jälkeen moottoritietä Piacenzaan ja siitä sitten pieniä mutkapätkiä välimeren rannalle Levanto nimiseen kaupunkiin.

Piacenzan jälkeen alkoi pienemmät tiet ja pian myös mutkapätkät. Tien pinta oli välistä parempaa, välistä huonompaa, mutta mutkia riitti koko matkalle Levantoon saakka. Maisema oli ruskeaa, kevään koittamista ei vielä noinkaan etelässä näkynyt.

Vasta välimeren rannan tuntumaan saavuttaessa alkoi maisema vihertää. Levannossa näytti olevan jonkin sortin lainelautailu kisat, meressä kelluskeli iso joukko lainelautailijoita ja onnistuimpas näkemään muutaman onnistuneen lainelautailu esityksenkin. Ei ne kyllä pitkästi niillä laudoillaan päässeet... Levannossa päätimme myös syödä jotain pientä, hörpätä kahvit ja päättää minne seuraavaksi menisimme. Avoimen ravintolan etsiskelyyn kului aikaa melkoisen paljon, kun taitaa nuo pizzan vääntäjät olla siestalla joskus tuossa kolmen aikoihin.

Lopulta löysimme avoimen kahvilan jossa sai myös sämpylöitä... Siinä sitten samalla päätimme että eiköhän sitä olla yötä Välimeren rannalla ja sitten sunnuntaina porhatteltais vähän pitempi matka kotiin. Tutkailimme karttoja ja päätimme että etsisimme hotellin Sestri Levante nimisestä kaupungista. Samalla Jarmo jo suunnitteli reitin sunnuntaille.

Koska auringon laskuun oli vielä aikaa niin päätimme seurailla rannan läheisyydessä kulkevia teitä, mikä osoittautuikin loistavaksi valinnaksi ! Ko reitti oli aivan upeaa pätkää välistä ylempänä vuorilla ja välistä rannan tuntumassa. Mielenkiintoista tuolla pätkällä oli myös se että reitillä oli yksikaistaisia tunneleita useampia kilometrejä. Osuimme vielä hienolle paikalle rannalla juuri auringon laskun aikaan ! Sestri Levantesta löysimme hotellin todella nopeasti ilman mitään soitteluja, hintakin oli kohdallaan, joten sen jälkeen keskityimmekin ruokapaikan etsiskelyyn ja muutaman oluen nauttimiseen.

Sunnuntai aamusella ponkaisimme sängystä jo hyvissä ajoin jotta kerkesimme Mirkkan kanssa käydä rannalla ihmettelemässä ja napsimassa vähän kuvia. Tämän jälkeen suuntasimme aamupalalle ja takaisin rannalle. Olisihan tuolla pitempäänkin ollut, mutta edessä olisi pitkä päivä, joten ei auttanut kuin palata pakkaamaan laukut ja valmistautua lähtöön. Jarmo oli suunnitellut reitin kulkemaan vähän isompaa tietä, mutta silti mutkia ei tältäkään aamupäivältä puuttuisi !

Kotimatka kulki Sestri Levantesta Bobbion kautta Piacenzaan. Sieltä Milanon ohi Comolle, San Bernardino passin kautta Churiin ja sieltä moottoritietä kotiin.

Matka Piacenzaan oli jälleen täynnä mutkaa ! Jarmoakin oli kuulemma naurattanut kypärän sisällä kun meno oli maistunut niin makealle :o) Moottoripyöriä oli tällä välillä liikenteessä paljon, koska olihan sunnuntai ja keli oli todella lämmin auringon porottaessa taivaalta. Lämpöä riitti oikeastaa Comolle saakka. Epäilimme että lämpöä täytyi olla ainakin 25 astetta, koska niin kuuma oli ettei edes jäätelö meinannut auttaa...

San Bernardinolla oli lunta tienlaidoilla, mutta onneksi pääsimme tuon passin yli auringon vielä paistaessa, joten ei ollut pahemmin pelkoa tienpinnan jäätymisestä (vaikka välistä pitikin tienpintaa jalalla kokeilla).

Viikonlopulle tuli ajomatkaa noin 1500km. Tuo Piacenzan eteläpuoli ja välimeri oli kyllä reissun ehdottomia kohokohtia. Emma myrsky oli riehunut keski-euroopassa sillä aikaa kun me söimme pizzaa Italiassa (tai itse asiassa minä söin), kotiin ajaessa ei myrskystä ollut tietoakaan.