| Käväisimme helmikuun loppupuolella New
Orleanssissa yhdessä Mirkkan veljen Jarkkon kanssa, mukana oli myös Jarkon
työkaveri Juha. Ajoitus oli siinä mielessä onnistunut että MardiGra-juhla
oli juuri alkamassa, saimme kuitenkin vielä varattua hotellihuoneet
Ranskalaiskorttelista, muutaman korttelin päästä kuuluisalta Bourbon
streetiltä.
Poijaat ihmettelevät Louisianan rajalla ensimmäisessä
kuvassa. Toisessa kuvassa meidän hotelli Place D'Armes (hotelli jossa
kuulemma kummittelee).
Kuvassa hieman kalliimman luokan hotelli johon
meikäläisten tuohenkäppyrät eivät olisi riittäneet... Toisessa kuvassa
yökiitäjä Juha ihmettelemässä Bourbon streetin menoa. Kolmannessa kuvassa
erilaisia taiteilijoita taikureista ennustajiin Ranskalaiskorttelin kirkon
aukiolla.
Juha ja Jarkko poseeraavat lämpimänä kevätpäivänä.
Toisessa kuvassa hieman kuvaa kirkon kattomaalauksista.
Seuraavissa kuvissa näkyy televisiosta tuttua menoa,
porukka seisoskelee parvekkeilla ja heittelee helminauhoja alhaalla
kulkeville ihmisille. Päivisin meno oli kohtuullisen rauhallista, mutta
illalla ja yöllä meno meni aika villiksi. Naiset vilauttelivat nahkaa ja
keräilivät helminauhoja.
Vanha Bentley vanhassa Ranskalaiskorttelissa. Toisessa
kuvassa Mississippi joki ja Sanzhes siipiratasalus (jolla kävimme
seilaamassa joella). Kolmannessa kuvassa kevätauringon naatiskelijat hieman
ennenkuin siipiratas alukselta alkoi kuulua järjettömän suurella äänellä
höyryurkujen pimputusta.
Mississippi joella kulkee todella suuria rahtilaivoja.
Toisessa kuvassa näkyy joku vanha laivaston koulutuskeskus. Kolmannessa
kuvassa Hemmilän pariskunta maisteleen siipiratasaluksen ilmaan heittämiä
pärskeitä.
Ensimmäisessä kuvassa sisarukset poseeraavat Bourbon
Streetin kyltin alla. Viimeisessä kuvassa Texasin rajalla ihmettelemässä.
Oli mukava päästä näkemään sitä kuuluisaa MardiGra menoa.
Iltamenoista ei valitettavasti ole valokuvia koska väkeä oli liikkeellä
aivan järjettömästi ja tästä syystä päätimme jättää kamerat hotelliin.
Kävimme Mirkkan kanssa myös "kummitus kierroksella" jossa
kerrottiin Ranskalaiskorttelin historiasta ja kummajaisista. Kierros ei
aivan vastannut meidän odotuksiamme, koska emme päässeet mihinkään vanhoihin
rakennuksiin vaan kävelimmä ympäri aluetta mustiin pukeutuneen henkilön
kertoessa kummitusjuttuja, viimeinen rakennus kierroksella oli meidän
hotelli jossa kuulemma joku partanaamainen mies kummittelee (me emme
onnistuneet näkemään tuota kummitusta 8-) |